EUROOPPA

Euroopan vakausrahaston filosofinen idea

****************************************
****************************************
Demokraattisen Euroopan historiankirjoitus aloitetaan yleensä antiikin Kreikasta. Antiikin romahdettua Eurooppa ajautui taantumaan, mikä muodostaa henkisen katkoksen antiikin orjatalouden ja uuden ajan markkinatalouden välille. Rooman imperiumin tuhoa seurasi maantieteellisen Länsi-Euroopan palaaminen vaihdantatalouteen ja antiikin filosofian, kirjallisuud, mytologioiden ja valtio-opin jääminen vuosisadoiksi unholaan. Jos antiikin perinnön ensimmäisenä Euroopassa haltuunsa saanut papisto olisi saanut päättää, ei perinnöstä tiedettäisi Euroopassa vielä tänäkään päivänä.

Kun löytöretket alkoivat ja Euroopan mantereelle kasautui ensimmäistä kertaa sitten Rooman imperiumin arvometalleja, länsimaisten esi-isät alkoivat aseiden voimin saavuttaa sotilaallista ja poliittista ylivaltaa muusta maailmasta. Kun viimeinenkin maailman kolkka oli 1800-luvun loppuun mennessä kaluttu ja liitetty uuteen uljaaseen Länsi-Euroopan imperiumiin, vapauden, veljeyden, tasa-arvon ja valistuksen Eurooppa saattoi aloittaa kuolemansa ja ajautumisensa maailmansotiin. Projekti oli valmis ja nationalismin myötä alkoi Euroopan suurvaltojen ja monarkkien pirstaloituminen riitaisiksi kansallisvaltioiksi. Nationalistit ympäri Euroopan keskittyivät omaan kulttuuriinsa, historiaansa ja kansallisiin erikoispiirteisiinsä. Kun löytöretkien ja suurten valloitusten aika oli ohi voitiin syöksyä mielen syövereihin, dekadenssiin, dadaismiin ja surrealismiin. Moderni pirstaloi käsityksen taiteesta, kulttuurista, genrestä, elämäntavasta ja myöhemmin postmodernismi teki saman tieteelle aloittamalla näiden käsitysten purkamisen, dekonstruktion.

Maantieteellisen Euroopan historian aikana on saanut alkunsa moni merkittävä ja edistyksellinen asia, kuten historiankirjoitus, moderni tiede, itsekritiikki, feminismi ja tietenkin kommunismi. Erityisen merkittävää Euroopan historiassa kuitenkin on, että siinä alkunsa kapitalismi. Antiikin demokraattiset kaupunkivaltiot perustuivat orjatalouteen. Kapitalismi kehittyi lisätuotteen anastamisessa suhteessa feodalismiin niin, että yhteiskuntajärjestys alkoi perustua säätylaitoksen sijaan yhä selkeämmin palkkatyöjärjestelmään. Kun kaupungit kasvoivat eliniän kasvun myötä ja vaurastuivat taloudellisen vaihdon laajentuessa, niihin keskittynyt varallisuus alkoi ohjata yhä enemmän ihmisten välisiä suhteita ja työnjakoa. Kontrolli kehittyi keskiajan helvetin pelosta ja väkivaltarangaistuksista itsekontrollin mekanismeiksi ja automaatioksi. Tämän uusintaminen oli modernien valtioiden tehtävä.

Toisten maailmansotien jälkeen maailman poliittisesta ja kulttuurisesta herruudesta taistelivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Eurooppa joutui kauhulla seuraamaan – ei suinkaan sivusta, vaan ydinkärkien välistä. Berliinin muurin murtumiseen asti Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC) sekä myöhemmin talousyhteisö (EEC) pitivät Euroopan suurimpien kansantalouksien intressit suhteellisen yhtenäisinä. Kun kylmä sota loppui Neuvostoliiton romahdukseen, talousyhteisö päätti nopeasti Euroopan unionin perustamisesta ja itäblokin liittämisestä unioniin. Euroopan unioni jatkaa Wienin kongressin, kansainliiton ja Yhdistyneiden kansakuntien perinteistä pyrkimystä yhdistää jo niin monesti langenneet Euroopan kansakunnat. Unionin tarkoituksena on luoda keskinäisriippuvuutta, jonka avulla Eurooppa voisi haastaa Yhdysvallat, Venäjän, Kiinan ja arabimaat.

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 1991. Talousyhteisön toimielinten valtaa kasvatettiin 1992. Sisämarkkinat avattiin 1993. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät unioniin 1995. 1997 aloitettiin neuvottelut unionin laajentamista itäblokin. Euro otettiin käyttöön 1999 ja laskettiin liikkeelle 2002. Baltian maat, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari, Kypros ja Malta liittyivät unioniin 2004 sekä Romania ja Bulgaria kolme vuotta myöhemmin 2007. Lissabonin sopimus astui voimaan kielteisistä kansanäänestyksistä huolimatta 2009 ja Herman van Rompuystä tuli EU:n ensimmäinen presidentti. Neuvottelut ovat käynnissä Turkin, Kroatian ja Islannin kanssa. Tämä Euroopan unionin nopea laajeneminen on tarkoittanut, että tuhansia sivuja Euroopan unionin poliittisia, taloudellisia ja institutionaalisia minimivaatimuksia on jouduttu sivuuttamaan.

Kun EU:n rahoitusjärjestelmä luotiin 2000-luvun alussa, Atlantin toisella puolella tehtiin viimeiset pankkisektorin sääntelyn purkamiset ja luotiin institutionaaliset puitteet asuntovelkojen tehtailulle ja niistä johdetulle arvopaperistamisbuumille. Euroopan pankit ehtivät hyvin tähän buumiin mukaan. Sen lisäksi, että myös Euroopan pankit myönsivät höllästi velkoja ja niputtivat, neliöivät ja kuutioivat niitä mitä erilaisemmiksi johdannaisiksi, derivatiiveiksi ja riskinvaihtosopimuksiksi, ne myös itse haalivat ja keinottelivat näillä uuden sukupolven sijoituskohteilla, jotka takasivat BBB-luokan tuotot AAA-luokan riskeillä. Noin puolet Yhdysvalloissa arvopaperistetuista sijoituskohteista myytiin ulkomaille ja suurin osa päätyi (ja finanssikriisin puhjetessa myös jäi) Euroopan pankkien taseisiin.

Kaiken kukkuraksi nyt näyttää siltä, että talouskriisi on iskemässä erityisen vahvasti Euroopan unioniin (ja siten myös Euroopan työväenluokkaan). Euroalueen valtioiden alijäämät ovat kasvaneet neljässä vuodessa 0,6% bkt:stä noin 7% bkt:sta (2007-2010). Vastaavasti velan määrä suhteessa bkt:hen on noussut 66 prosentista 84 prosenttiin. Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan alijäämän ei tulisi olla yli 3 prosenttia bkt:sta, eikä velan yli 60 prosenttia bkt:sta. Täten siis euroalue ei ole edes EU:n omilla kriteereillä mitattuna kestävällä tasolla, mikä ei kuitenkaan ole estänyt Standard & Poor’sia luokittamasta euroalueen jäsenvaltioiden takaamien Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) 440 miljardia euroa AAA-luokan velkatakauksiksi.

Vaikka euromaista enää Saksa, Ranska, Hollanti, Itävalta, Luxemburg ja Suomi nauttivat parhaan A-ryhmän luokitusta, esimerkiksi ongemataloudet Portugali, Espanja ja Italia olivat takaamassa Irlannin tukipakettia samaisella statuksella. Ongelmaa ei ole niin kauan kuin ongelmataloudet ovat Kreikan ja Irlannin luokkaa, mutta esimerkiksi Espanjan (rahoitustarve arviolta 350 miljardia euroa) pelastusrengas näin epäuskottavalla vakausrahastolla kykenee parhaimmillaankin ainoastaan pahentamaan ongelmia ja lisäämään suurvaltojen välisiä riitasointuja. Mitä useammin vakausvälineeseen joudutaan turvautumaan, sitä epäuskottavammaksi koko työkalu muuttuu, sillä se heikentää rahaston luotonluokitusta. Euroopan komissio on jo ilmoittanut, että ERVV:tä tulee kasvattaa ja Belgia on ehtinyt vaatia velkakirjamäärän tuplaamista. Taustalla on paitsi päälle puskevat Välimeren kriisit, myös ERVV:n likviditeettiongelma. Rahoitusvakausvälineen kaikkiaan 750 miljardista eurosta ainoastaan 250 miljardia euroa on käännettävissä nopeaksi hätärahoitukseksi, sillä rahasto luotottaa ongelmatalouksiakin 120 % ylitakaus lasissa. Mikäli luotonluokittajat joutuisivat laskemaan itse rahaston luottoluokitusta, muuttuisivat jo myönnetyt apupaketit samanlaiseksi ongelmajätteeksi kuin Yhdysvaltain asuntovelat ja niistä johdetut johdannaiset.

EU on ainoastaan löyhä valtioiden välinen liitto, eikä se kykene hallitsemaan omaa rahaliittoaan muutoin kuin ohjauskorkoa muuttelemalla. Mikä pahempaa, ohjauskorosta päättää elin, jonka ei tarvitse nauttia demokraattisesti valittujen päätöksentekoelinten luottamusta – Euroopan keskuspankki. EKP:n ainoa julkituotu tavoite on inflaation hillintä eikä se euroalueen institutionaalisessa sekametelisopassa mihinkään muuhun pystyisikään. Unionin pan-eurooppalainen tavoite kansakuntien yhtenäisyydestä perustuu ajatukseen Euroopan vahvasta talousalueesta, eikä unionin syntyprosessissa ole oletettu tarvetta valtiointerventioille tai markkinoiden korjaustoimenpiteille. Institutionaalinen rakenne on hajauttanut talouspoliittisen vallan ympäriinsä komissiolle, parlamentille, keskuspankille ja jäsenmaiden hallituksille. Rahapolitiikasta vastaa keskuspankki, finanssipolitiikasta jäsenvaltiot – unionin lainsäädännöstä ja valtioiden keskinäisistä suhteista komissio yhdessä parlamentin kanssa. On sanomattakin selvää, että yhtäältä tehokkaan kansantalouksien välisen talouspolitiikan koordinoinnin ja samanaikaisesti koko euroaluetta koskevan dynaamisen rahapolitiikan tekeminen on käytännössä mahdotonta. Euroalueen hintana onkin ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden luovuttaminen EU:lle, joka on luovuttanut sen kiltisti edelleen markkinavoimille. Tämä tarkoittaa sitä, että reaalitalous ja kansantaloudet ovat kaiken aikaa enemmän finanssikapitalismin oikkujen varassa.

Euroopan keskuspankki rahoittaa yksityisiä pankkeja, jotka luotottavat Euroopan talouksia. Koska yksityiset pankit eivät voi luotottaa ongelmatalouksia kuin kohtuuttoman korkeilla koroilla, vakavaraisemmat jäsenvaltiot vippaavat rahoitusmarkkinoilta ja antavat solidaarisuuden nimissä velkaa hieman halvemmalla ja höveleimmin perustein. Euroopan keskuspankki ei voi kontrolloida edes liikkeellä olevien eurojen määrää, sillä yksityispankit voivat luoda rahaa myöntämistään veloista. Koska EKP ei ota vahvaa roolia kansantalouksien luotottajana, yksityisen pankkisektorin (lue: globaalin pääoman) on annettu sanella kriisimaiden lainojen ehdot (lue: hyvinvointivaltion purkamisen aikataulu). Koska eurokansojen itsensä harjoittamalla finanssipolitiikalla ei voida lyödä kriisin leviämistä estäviä kansallisia palomuureja, tämä Euroopan valtioiden tähän asti kenties aggressiivisin uusliberalisaatio ei edes ole oikea lääke Euroopan talouskriisiin. Pääomavirtojen palkollisena olevan porvariston ratkaisuna on pankkijärjestelmän uudelleenjärjestelyn sijaan ollut tuottavuuden kasvattaminen, säästökuurit, veronkorotukset, työurien pidentämiset, koulutuksen tehostamisen, sosiaalihuollon purkaminen, terveydenhuollon kilpailuttaminen. Kaikki järkeviä ja rationaalisia uudistuksia, jotka ovat varmasti tuottavampia kuin perinteisen hyvinvointivaltion luoma sosiaalinen kompromissi. Kaikki ovat myös keinoja, jotka todistettavasti ovat johtaneet talouskasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen sijaan ainoastaan varallisuuden keskittymiseen ja yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymiseen.

Kun Euroopassa oltiin löydetty jokseenkin toimiva konsepti kansallisvaltion, markkinoiden, nationalismin ja henkisen ilmapiirin ristisiitoksesta, kapitalismi kykeni levittäytymään eri metodein ja institutionaalisin ratkaisuin länsimaiden lisäksi Etelä-Amerikkaan, islamilaiseen maailmaan, Venäjälle, Kiinaan ja Itä-Aasiaan. Tämän jälkeen maailman valtatasapaino on myötäillyt pääomien keskittymisiä ja joutunut mukautumaan pääomavirtojen voitonsekaiseen Amok-juoksuun maailman ympäri. Kapitalismi on kameleontti, joka sulattaa yhteen kulttuurit, perinteet ja kielet, muuttaa työnjaon palkkatyösuhteeksi ja ihmisten väliset suhteet kulutushyödykkeiksi. Näistä aiheutuvat yhteiskunnalliset ristiriidat ovat sen ehtymätön voimavara, jotka ajavat antikapitalistisen liikkeen jatkuvaan sisäiseen hajaannukseen, sillä kapitalismin kanssa tehdyt kompromissit ehtivät vanheta jo ennen niiden käyttöönottoa. Tämän avulla kapitalismi multiploituu ja etenee HIV:n lailla alati muuntautuen ja omat yhteiskunnalliset ristiriitansa yhä innovatiivisemmin uusintaen.

Maantieteellisen Euroopan painoarvo maailmanpolitiikan näyttämöllä ja kulttuuriperinnön luojana on keikahdellut pitkin historiaa. Ibn Khaldunin kenties maailman ensimmäisen sivilisaatioteorian mukaisesti myös Euroopan poliittiseen maailmanherruuteen nousua on seurannut kehityksen degeneraatio, aidosti innovatiivisen (muiden tuhoamiseen tähtäävän) ajattelun tyrehtyminen ja hiljalleen poliittisen painoarvon pieneneminen. Euroopan historiaan kuuluu nuosuja ja laskuja sekä pitkiä muistikatkoja, jotka myöhemmin on jouduttu kulttuurin ja historiankirjoituksen avulla kuromaan umpeen. Vaikka juuri Euroopassa kehittyi ensimmäisenä yhteiskunnalliset puitteet kapitalistisen yhteiskuntamuodon synnylle, Euroopan historiasta ei voida johtaa mitään tarkkoja määreitä kapitalistiselle yhteiskuntamuodolle. Weberin kapitalismin henki kuvaa tiettyä vaihetta Euroopan ja kapitalismin historiassa, eikä se pyri muotoilemaan mitään kapitalistisen yhteiskunnan patenttiratkaisua.

Euroopan historian filosofiset, tieteelliset tai taiteelliset saavutukset eivät saa johtaa Euroopan vastarintaa eurosentrismiin, josta seuraa parhaimmillaankin epätodellisen puuduttavaa keskustelua kapitalismin tosi-olemuksesta. Euroopan kehittyneimmät “ensimmäiset kapitalismit” eivät kyenneet sen paremmin vastustamaan Amerikassa tislattujen johdannaisten kiusausta saati suojautumaan niiden levittämältä infektiolta. Kuten ennenkin Euroopan vasemmisto on nytkin keskittynyt talouskriisin mahdollisimman vanhanaikaiseen ja tylsään selittämiseen sekä keskinäiseen kilpailuun populistisimmasta (lue: kansanomaisimmasta eli nationalistisemmasta) talouspoliitikasta.

Tällä hetkellä Eurooppa on ajautumassa konkurssiin, jonka tarkoitus on muurata Euroopan työväenluokka betonisaappaisiin. Euroopan vakautusrahasto on pyramidihuijaus, joka on varustettu aikapommilla. Tämä siksi, että ilman vastarintaa talouskriiseistä seuraa aina köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen. Mikä parasta, pankkiirit ja valtiovarainministerit tietävät kriisien historiasta, että pörssiromahdus on demokraattista politikointia tuhannesti helpompi tapa nollata voittoasteet tuottavalle tasolle. Tässä syy siihen, miksi Euroopan vakausrahaston rakennetta ollaan korjaamassa vasta vuonna 2013: rahoitusvakautusväline on porvariston uusin leikkikalu voittoasteiden kohottamiseksi, veronmaksajien varojen varastamiseksi, hyvinvointivaltion yksityistämiseksi ja työväenluokan velkaan hukuttamiseksi.

**
**
**

Yksi ajatus artikkelista “EUROOPPA”

totuusradio sanoo:

17.1.2011 21.42

Euroopan vakausrahaston filosofinen idea

****************************************
****************************************
Demokraattisen Euroopan historiankirjoitus aloitetaan yleensä antiikin Kreikasta. Antiikin romahdettua Eurooppa ajautui taantumaan, mikä muodostaa henkisen katkoksen antiikin orjatalouden ja uuden ajan markkinatalouden välille. Rooman imperiumin tuhoa seurasi maantieteellisen Länsi-Euroopan palaaminen vaihdantatalouteen ja antiikin filosofian, kirjallisuud, mytologioiden ja valtio-opin jääminen vuosisadoiksi unholaan. Jos antiikin perinnön ensimmäisenä Euroopassa haltuunsa saanut papisto olisi saanut päättää, ei perinnöstä tiedettäisi Euroopassa vielä tänäkään päivänä.

**

Kun löytöretket alkoivat ja Euroopan mantereelle kasautui ensimmäistä kertaa sitten Rooman imperiumin arvometalleja, länsimaisten esi-isät alkoivat aseiden voimin saavuttaa sotilaallista ja poliittista ylivaltaa muusta maailmasta. Kun viimeinenkin maailman kolkka oli 1800-luvun loppuun mennessä kaluttu ja liitetty uuteen uljaaseen Länsi-Euroopan imperiumiin, vapauden, veljeyden, tasa-arvon ja valistuksen Eurooppa saattoi aloittaa kuolemansa ja ajautumisensa maailmansotiin. Projekti oli valmis ja nationalismin myötä alkoi Euroopan suurvaltojen ja monarkkien pirstaloituminen riitaisiksi kansallisvaltioiksi. Nationalistit ympäri Euroopan keskittyivät omaan kulttuuriinsa, historiaansa ja kansallisiin erikoispiirteisiinsä. Kun löytöretkien ja suurten valloitusten aika oli ohi voitiin syöksyä mielen syövereihin, dekadenssiin, dadaismiin ja surrealismiin. Moderni pirstaloi käsityksen taiteesta, kulttuurista, genrestä, elämäntavasta ja myöhemmin postmodernismi teki saman tieteelle aloittamalla näiden käsitysten purkamisen, dekonstruktion.

**

Maantieteellisen Euroopan historian aikana on saanut alkunsa moni merkittävä ja edistyksellinen asia, kuten historiankirjoitus, moderni tiede, itsekritiikki, feminismi ja tietenkin kommunismi. Erityisen merkittävää Euroopan historiassa kuitenkin on, että siinä alkunsa kapitalismi. Antiikin demokraattiset kaupunkivaltiot perustuivat orjatalouteen. Kapitalismi kehittyi lisätuotteen anastamisessa suhteessa feodalismiin niin, että yhteiskuntajärjestys alkoi perustua säätylaitoksen sijaan yhä selkeämmin palkkatyöjärjestelmään. Kun kaupungit kasvoivat eliniän kasvun myötä ja vaurastuivat taloudellisen vaihdon laajentuessa, niihin keskittynyt varallisuus alkoi ohjata yhä enemmän ihmisten välisiä suhteita ja työnjakoa. Kontrolli kehittyi keskiajan helvetin pelosta ja väkivaltarangaistuksista itsekontrollin mekanismeiksi ja automaatioksi. Tämän uusintaminen oli modernien valtioiden tehtävä.

**

Toisten maailmansotien jälkeen maailman poliittisesta ja kulttuurisesta herruudesta taistelivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Eurooppa joutui kauhulla seuraamaan – ei suinkaan sivusta, vaan ydinkärkien välistä. Berliinin muurin murtumiseen asti Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC) sekä myöhemmin talousyhteisö (EEC) pitivät Euroopan suurimpien kansantalouksien intressit suhteellisen yhtenäisinä. Kun kylmä sota loppui Neuvostoliiton romahdukseen, talousyhteisö päätti nopeasti Euroopan unionin perustamisesta ja itäblokin liittämisestä unioniin. Euroopan unioni jatkaa Wienin kongressin, kansainliiton ja Yhdistyneiden kansakuntien perinteistä pyrkimystä yhdistää jo niin monesti langenneet Euroopan kansakunnat. Unionin tarkoituksena on luoda keskinäisriippuvuutta, jonka avulla Eurooppa voisi haastaa Yhdysvallat, Venäjän, Kiinan ja arabimaat.

**

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 1991. Talousyhteisön toimielinten valtaa kasvatettiin 1992. Sisämarkkinat avattiin 1993. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät unioniin 1995. 1997 aloitettiin neuvottelut unionin laajentamista itäblokin. Euro otettiin käyttöön 1999 ja laskettiin liikkeelle 2002. Baltian maat, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari, Kypros ja Malta liittyivät unioniin 2004 sekä Romania ja Bulgaria kolme vuotta myöhemmin 2007. Lissabonin sopimus astui voimaan kielteisistä kansanäänestyksistä huolimatta 2009 ja Herman van Rompuystä tuli EU:n ensimmäinen presidentti. Neuvottelut ovat käynnissä Turkin, Kroatian ja Islannin kanssa. Tämä Euroopan unionin nopea laajeneminen on tarkoittanut, että tuhansia sivuja Euroopan unionin poliittisia, taloudellisia ja institutionaalisia minimivaatimuksia on jouduttu sivuuttamaan.

**

Kun EU:n rahoitusjärjestelmä luotiin 2000-luvun alussa, Atlantin toisella puolella tehtiin viimeiset pankkisektorin sääntelyn purkamiset ja luotiin institutionaaliset puitteet asuntovelkojen tehtailulle ja niistä johdetulle arvopaperistamisbuumille. Euroopan pankit ehtivät hyvin tähän buumiin mukaan. Sen lisäksi, että myös Euroopan pankit myönsivät höllästi velkoja ja niputtivat, neliöivät ja kuutioivat niitä mitä erilaisemmiksi johdannaisiksi, derivatiiveiksi ja riskinvaihtosopimuksiksi, ne myös itse haalivat ja keinottelivat näillä uuden sukupolven sijoituskohteilla, jotka takasivat BBB-luokan tuotot AAA-luokan riskeillä. Noin puolet Yhdysvalloissa arvopaperistetuista sijoituskohteista myytiin ulkomaille ja suurin osa päätyi (ja finanssikriisin puhjetessa myös jäi) Euroopan pankkien taseisiin.

**

Kaiken kukkuraksi nyt näyttää siltä, että talouskriisi on iskemässä erityisen vahvasti Euroopan unioniin (ja siten myös Euroopan työväenluokkaan). Euroalueen valtioiden alijäämät ovat kasvaneet neljässä vuodessa 0,6% bkt:stä noin 7% bkt:sta (2007-2010). Vastaavasti velan määrä suhteessa bkt:hen on noussut 66 prosentista 84 prosenttiin. Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan alijäämän ei tulisi olla yli 3 prosenttia bkt:sta, eikä velan yli 60 prosenttia bkt:sta. Täten siis euroalue ei ole edes EU:n omilla kriteereillä mitattuna kestävällä tasolla, mikä ei kuitenkaan ole estänyt Standard & Poor’sia luokittamasta euroalueen jäsenvaltioiden takaamien Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) 440 miljardia euroa AAA-luokan velkatakauksiksi.

**

Vaikka euromaista enää Saksa, Ranska, Hollanti, Itävalta, Luxemburg ja Suomi nauttivat parhaan A-ryhmän luokitusta, esimerkiksi ongemataloudet Portugali, Espanja ja Italia olivat takaamassa Irlannin tukipakettia samaisella statuksella. Ongelmaa ei ole niin kauan kuin ongelmataloudet ovat Kreikan ja Irlannin luokkaa, mutta esimerkiksi Espanjan (rahoitustarve arviolta 350 miljardia euroa) pelastusrengas näin epäuskottavalla vakausrahastolla kykenee parhaimmillaankin ainoastaan pahentamaan ongelmia ja lisäämään suurvaltojen välisiä riitasointuja. Mitä useammin vakausvälineeseen joudutaan turvautumaan, sitä epäuskottavammaksi koko työkalu muuttuu, sillä se heikentää rahaston luotonluokitusta. Euroopan komissio on jo ilmoittanut, että ERVV:tä tulee kasvattaa ja Belgia on ehtinyt vaatia velkakirjamäärän tuplaamista. Taustalla on paitsi päälle puskevat Välimeren kriisit, myös ERVV:n likviditeettiongelma. Rahoitusvakausvälineen kaikkiaan 750 miljardista eurosta ainoastaan 250 miljardia euroa on käännettävissä nopeaksi hätärahoitukseksi, sillä rahasto luotottaa ongelmatalouksiakin 120 % ylitakaus lasissa. Mikäli luotonluokittajat joutuisivat laskemaan itse rahaston luottoluokitusta, muuttuisivat jo myönnetyt apupaketit samanlaiseksi ongelmajätteeksi kuin Yhdysvaltain asuntovelat ja niistä johdetut johdannaiset.

**

EU on ainoastaan löyhä valtioiden välinen liitto, eikä se kykene hallitsemaan omaa rahaliittoaan muutoin kuin ohjauskorkoa muuttelemalla. Mikä pahempaa, ohjauskorosta päättää elin, jonka ei tarvitse nauttia demokraattisesti valittujen päätöksentekoelinten luottamusta – Euroopan keskuspankki. EKP:n ainoa julkituotu tavoite on inflaation hillintä eikä se euroalueen institutionaalisessa sekametelisopassa mihinkään muuhun pystyisikään. Unionin pan-eurooppalainen tavoite kansakuntien yhtenäisyydestä perustuu ajatukseen Euroopan vahvasta talousalueesta, eikä unionin syntyprosessissa ole oletettu tarvetta valtiointerventioille tai markkinoiden korjaustoimenpiteille. Institutionaalinen rakenne on hajauttanut talouspoliittisen vallan ympäriinsä komissiolle, parlamentille, keskuspankille ja jäsenmaiden hallituksille. Rahapolitiikasta vastaa keskuspankki, finanssipolitiikasta jäsenvaltiot – unionin lainsäädännöstä ja valtioiden keskinäisistä suhteista komissio yhdessä parlamentin kanssa. On sanomattakin selvää, että yhtäältä tehokkaan kansantalouksien välisen talouspolitiikan koordinoinnin ja samanaikaisesti koko euroaluetta koskevan dynaamisen rahapolitiikan tekeminen on käytännössä mahdotonta. Euroalueen hintana onkin ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden luovuttaminen EU:lle, joka on luovuttanut sen kiltisti edelleen markkinavoimille. Tämä tarkoittaa sitä, että reaalitalous ja kansantaloudet ovat kaiken aikaa enemmän finanssikapitalismin oikkujen varassa.

**

Euroopan keskuspankki rahoittaa yksityisiä pankkeja, jotka luotottavat Euroopan talouksia. Koska yksityiset pankit eivät voi luotottaa ongelmatalouksia kuin kohtuuttoman korkeilla koroilla, vakavaraisemmat jäsenvaltiot vippaavat rahoitusmarkkinoilta ja antavat solidaarisuuden nimissä velkaa hieman halvemmalla ja höveleimmin perustein. Euroopan keskuspankki ei voi kontrolloida edes liikkeellä olevien eurojen määrää, sillä yksityispankit voivat luoda rahaa myöntämistään veloista. Koska EKP ei ota vahvaa roolia kansantalouksien luotottajana, yksityisen pankkisektorin (lue: globaalin pääoman) on annettu sanella kriisimaiden lainojen ehdot (lue: hyvinvointivaltion purkamisen aikataulu). Koska eurokansojen itsensä harjoittamalla finanssipolitiikalla ei voida lyödä kriisin leviämistä estäviä kansallisia palomuureja, tämä Euroopan valtioiden tähän asti kenties aggressiivisin uusliberalisaatio ei edes ole oikea lääke Euroopan talouskriisiin. Pääomavirtojen palkollisena olevan porvariston ratkaisuna on pankkijärjestelmän uudelleenjärjestelyn sijaan ollut tuottavuuden kasvattaminen, säästökuurit, veronkorotukset, työurien pidentämiset, koulutuksen tehostamisen, sosiaalihuollon purkaminen, terveydenhuollon kilpailuttaminen. Kaikki järkeviä ja rationaalisia uudistuksia, jotka ovat varmasti tuottavampia kuin perinteisen hyvinvointivaltion luoma sosiaalinen kompromissi. Kaikki ovat myös keinoja, jotka todistettavasti ovat johtaneet talouskasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen sijaan ainoastaan varallisuuden keskittymiseen ja yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymiseen.

**

Kun Euroopassa oltiin löydetty jokseenkin toimiva konsepti kansallisvaltion, markkinoiden, nationalismin ja henkisen ilmapiirin ristisiitoksesta, kapitalismi kykeni levittäytymään eri metodein ja institutionaalisin ratkaisuin länsimaiden lisäksi Etelä-Amerikkaan, islamilaiseen maailmaan, Venäjälle, Kiinaan ja Itä-Aasiaan. Tämän jälkeen maailman valtatasapaino on myötäillyt pääomien keskittymisiä ja joutunut mukautumaan pääomavirtojen voitonsekaiseen Amok-juoksuun maailman ympäri. Kapitalismi on kameleontti, joka sulattaa yhteen kulttuurit, perinteet ja kielet, muuttaa työnjaon palkkatyösuhteeksi ja ihmisten väliset suhteet kulutushyödykkeiksi. Näistä aiheutuvat yhteiskunnalliset ristiriidat ovat sen ehtymätön voimavara, jotka ajavat antikapitalistisen liikkeen jatkuvaan sisäiseen hajaannukseen, sillä kapitalismin kanssa tehdyt kompromissit ehtivät vanheta jo ennen niiden käyttöönottoa. Tämän avulla kapitalismi multiploituu ja etenee HIV:n lailla alati muuntautuen ja omat yhteiskunnalliset ristiriitansa yhä innovatiivisemmin uusintaen.

**

Maantieteellisen Euroopan painoarvo maailmanpolitiikan näyttämöllä ja kulttuuriperinnön luojana on keikahdellut pitkin historiaa. Ibn Khaldunin kenties maailman ensimmäisen sivilisaatioteorian mukaisesti myös Euroopan poliittiseen maailmanherruuteen nousua on seurannut kehityksen degeneraatio, aidosti innovatiivisen (muiden tuhoamiseen tähtäävän) ajattelun tyrehtyminen ja hiljalleen poliittisen painoarvon pieneneminen. Euroopan historiaan kuuluu nuosuja ja laskuja sekä pitkiä muistikatkoja, jotka myöhemmin on jouduttu kulttuurin ja historiankirjoituksen avulla kuromaan umpeen. Vaikka juuri Euroopassa kehittyi ensimmäisenä yhteiskunnalliset puitteet kapitalistisen yhteiskuntamuodon synnylle, Euroopan historiasta ei voida johtaa mitään tarkkoja määreitä kapitalistiselle yhteiskuntamuodolle. Weberin kapitalismin henki kuvaa tiettyä vaihetta Euroopan ja kapitalismin historiassa, eikä se pyri muotoilemaan mitään kapitalistisen yhteiskunnan patenttiratkaisua.

**

Euroopan historian filosofiset, tieteelliset tai taiteelliset saavutukset eivät saa johtaa Euroopan vastarintaa eurosentrismiin, josta seuraa parhaimmillaankin epätodellisen puuduttavaa keskustelua kapitalismin tosi-olemuksesta. Euroopan kehittyneimmät “ensimmäiset kapitalismit” eivät kyenneet sen paremmin vastustamaan Amerikassa tislattujen johdannaisten kiusausta saati suojautumaan niiden levittämältä infektiolta. Kuten ennenkin Euroopan vasemmisto on nytkin keskittynyt talouskriisin mahdollisimman vanhanaikaiseen ja tylsään selittämiseen sekä keskinäiseen kilpailuun populistisimmasta (lue: kansanomaisimmasta eli nationalistisemmasta) talouspoliitikasta.

**

Tällä hetkellä Eurooppa on ajautumassa konkurssiin, jonka tarkoitus on muurata Euroopan työväenluokka betonisaappaisiin. Euroopan vakautusrahasto on pyramidihuijaus, joka on varustettu aikapommilla. Tämä siksi, että ilman vastarintaa talouskriiseistä seuraa aina köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen. Mikä parasta, pankkiirit ja valtiovarainministerit tietävät kriisien historiasta, että pörssiromahdus on demokraattista politikointia tuhannesti helpompi tapa nollata voittoasteet tuottavalle tasolle. Tässä syy siihen, miksi Euroopan vakausrahaston rakennetta ollaan korjaamassa vasta vuonna 2013: rahoitusvakautusväline on porvariston uusin leikkikalu voittoasteiden kohottamiseksi, veronmaksajien varojen varastamiseksi, hyvinvointivaltion yksityistämiseksi ja työväenluokan velkaan hukuttamiseksi.

**
**
**

http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/totuusradio.html !!!

Yksi ajatus artikkelista “EUROOPPA”

Vastaa Peruuta vastaus