Avainsana: tiede

Talous ja talouspolitiikka ovat olleet viime vuosina laajemman keskustelun kohteena kuin pitkiin aikoihin. Samalla valtavirtainen talousajattelu on vaikeuksissa yrittäessään ymmärtää ja selittää taloudellisia ilmiöitä, etenkin vuonna 2008 alkaneen talouskriisin jälkeisiä tapahtumia.

Syyt liittyvät pitkälti vallitsevan uusklassisen talousteorian rajoihin. Ensinnäkin valtavirtaisen talousajattelun välineet talouden hahmottamiseen perustuvat suhteellisen jäykkiin ja psykologisoiviin oletuksiin yksilöiden toiminnasta. Niissä taloutta lähestytään ensisijaisesti markkinakäyttäytymistä ja hyödyn maksimointia mallintavien oletusten kautta. Uusklassisessa teoriassa lähdetään oletuksesta, että taloudellisten ilmiöiden laajemmat kytkökset yhtäältä yhteiskuntaan ja toisaalta luontoon jäsentyvät ikään kuin ulkoisina suhteessa tutkimuksen kohteena olevaan “talouteen”. Tämä on ongelmallista, sillä muun yhteiskunnan kehitys ja luonnon resurssit liittyvät keskeisesti myös talouteen ja sen vallitseviin lainalaisuuksiin.

Toiseksi valtavirran talousteoriasta puuttuu ylipäätään kattava teoria talouden kriisiytymisestä. Vuoden 1995 talous-nobelisti Robert Lucasin väite vuodelta 2003 Yhdysvaltain kansantaloudellisen yhdistyksen vuosikokouksessa, että “lamantorjunnan muodostama keskeinen ongelma on kaikilla käytännöllisillä tasoilla ollut ratkaistuna jo vuosikymmeniä” kuvastaa hyvin teorian lähtökohtia, joissa korostuvat talouden tasapainopyrkimykset ja markkinoiden itsekorjaavuus. Nykyinen kriisi kuitenkin kyseenalaistaa taloustieteissä vuosikymmeniä vallinneet oletukset rationaalisesta valinnasta, rahan neutraliteetista, finanssimarkkinoiden tehokkuudesta, markkinoiden itsekorjaavuudesta ja ennen kaikkea Lucasin väitteen kriisiteorian tarpeettomuudesta.

Kolmanneksi taustateorian ja sen metodologisten puutteiden lisäksi keskustelua kriisistä vaivaa se ongelma, että talouspoliittinen keskustelu vastaa valmiisiin poliittisiin rakenteisiin ja oletuksiin. Talous näyttäytyy teorian valossa usein hyvin teknisenä ilmiökenttänä, joka on vain asiantuntijoiden ymmärrettävissä. Eri julkisissa medioissa haastatellaan samoja noin pariakymmentä asiantuntijaa, joista suurin osa on miehiä ja jotka edustavat jo valmiiksi ministeriöiden, työnantajien, palkansaajien tai pankkien kantoja. Tämä vaikeuttaa julkista keskustelua erityisesti vaihtoehtoisista tavoista ymmärtää taloutta. Tämä taas estää vaihtoehtoisen politiikan ja tahtotilan luomisen.

 

Mitä nykyisen taloustieteen tilalle? Suorassa lähetyksessä ainakin
Antti Ronkainen.