Korkeakoulut ja muut vakiintuneet julkiset tai yksityiset tutkimuksen ja koulutuksen instituutiot ovat viime vuosikymmeninä ajautuneet vakavaan kriisiin, jota vuodesta 2008 jatkunut finanssikriisi on ainoastaan pahentanut. Kriisin mukanaan tuomat leikkaukset kaikkien julkisten instituutioiden toiminnassa ovat tuoneet kuitenkin entistä selkeämmin esiin, että valtiot eivät “rakennesopeutusohjelmien” vuoksi enää kykene esimerkiksi tarjoamaan toimivia rakenteita kriittiselle ja uutta luovalle tutkimukselle tai koulutukselle. Siksi monin paikoin, esimerkiksi Madridissa ja Barcelonassa, monissa Italian kaupungeissa, Lontoossa ja New Yorkissa yhteiskunnalliset liikkeet ovat alkaneet rakentaa itse uusia jokapäiväisen elämän järjestämisen instituutioita, joista “vapaat yliopistot” tai “vaeltavat yliopistot” ovat yksi keskeinen esimerkki. Nämä itsenäiset tietopajat ovatkin kyenneet tuottamaan usein paljon kiinnostavampaa opetusta tai kiinnostavampia yhteiskuntatutkimuksia kuin rahoituksensa ja toimintakykynsä menettäneet valtion instituutiot.
Tarkoituksemme on nyt alkaa rakentaa tällaista itsenäisen tutkimuksen ja opiskelun instituutiota myös Helsinkiin. Pyrkimyksenä olisi siis luoda jatkuva rakenne seminaarien, kurssien ja työpajojen järjestämiselle. Tarkoitus ei ole järjestää vain “opintopiirejä” vaan kehittää yhteistä tutkimus- ja opintotoimintaa ja yhteistyöskentelyä, jonka tavoitteena on myös nykykapitalismille keskeisten valtasuhteiden ja yhteiskunnallisten konfliktien paikantaminen ja hahmottaminen.
Lukuvuoden 2012-13 aikana pyritään järjestämään ainakin kolme seminaaria, joiden aiheina ovat “Metropoli ja kapitalismi”, “Kriittisen taloustieteen käsitteet ja talouskriisin politiikka” sekä “Siirtolaisuuden autonomia”.
24.09.2012 Totuusradiossa ovat aiheena autonomiset opistot. Käytännön esimerkkinä tänä syksynä Helsingissä toimintansa aloittanut Autonominen opisto, jonka koollekutsutekstiä on yllä. Studiossa ainakin Otto Bruun, Antti Ronkainen, Lotta Tenhunen ja Lasse Poser.
-
Ensilähetys: 24. syyskuuta 2012 klo 22–24
-
Uusinta: 28. syyskuuta 2012 klo 22–24
-
Radiotaajuus: 98,4 (50 kilometrin säteellä Näsinneulasta)
-
Internet-kuuntelu 1: TUNEIN
-
Internet-kuuntelu 2: http://moreeni.uta.fi/Internetlahetys
-
Ohjelma on aikanaan kuunneltavissa myös ohjelma-arkistossa.
[vimeo]http://vimeo.com/17300665[/vimeo]