Talousradio 3 – Keskustelua taloudesta tieteiden rajapinnoilla
Totuusradion teemana jälleen talous, mutta tällä kertaa tarjolla älyllistä ristipölytystä. Kuule totuus taloudesta filosofin, sosiologin ja taloustieteilijän suusta. Mitä on taloustieteen performatiivisuus? Entä miksi taloustieteilijä puhuu markkinoista, sosiologi kapitalismista ja filosofi ei suostu määrittelemään kumpaakaan?
Lähetyksen ensimmäisen puolikkaan ajan talouden käsitettä tunnustelevat filosofian prosessori Petri Ylikoski, sosiologian professori Risto Heiskala ja kansantaloustieteen professori Jukka Pirttilä. Ei-nauhoitteena noin klo 23 alkaen keskustelua jatkavat ja kuuntelijoiden kysymyksiä pohtivat tutkija J-P Laamanen, opiskelijat Juho Karvinen ja Veera Kaleva.
Kuuntele ja kommentoi (kommentoimalla tätä artikkelia) maanantaina 24.05.2010 klo 22–24 täällä:
http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/totuusradio.html
Perjantaina 28.5. klo 22–24 kuulet uusinnan täällä:
http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/simulcast.html
Aikaisemmat lähetykset kuulet Ohjelma-arkistossa.
Oikein hyvä palaveri eri tieteentekijöiden kesken. Mitä mieltä studiossa olijat ovat mahdollisuudesta tieteiden lähentymiseen?
Ehdotan muuten vielä taloustieteen ja psykologian lähenemiselle syytä. Nähdäkseni psykologian viime vuosina yhä kiihtyvästä innosta niin sanottuun ”kovan tieteen” statukseen, käyttämällä kasvavassa määrin tilastollisia tutkimusmenetelmiä, on tullu oiva portti näiden kahden tieteenalan lähestyä toisiaan. Tämä siis vain simppelinä ja maanläheisenä näkemyksenä asiaan. Oman taloustieteellisen näkemykseni perusteella näistä edelläkin mainituista empiirisistä case-tutkimuksista voisi löytyä paljonkin yhteistä maastoa talous- ja muiden yhteiskuntatieteiden lähentyä toisiaan. Taloustieteet usein esittävät ikään kuin implisiittisesti tiettyihin olosuhteisiin liittyviä teoreettisia malleja samalla kun esioletuksiin perustuvia empiirisiä kokeita eri tilastollisilla muuttujilla tehdään.
Vaikka minä yritinkin irrottaa talouden rajahyödyn avulla arvon sen todellisesta lähteestä, työstä, tunnustan kuitenkin että sosiologia kykenee ottamaan huomioon sellaisia fyysisiin ja sosiaalisiin resursseihin liittyviä muuttujia, jotka taloustiede käsittelee vain hintamekanismin avulla. Sosiologit eivät pääse samaan tehokkuuteen informaation vaihdon mahdollistamaan empiiristen puolten selittämiseen, mutta kapitalismille sosiologia kykenee antamaan selityksiä siksi, ettei sen tarvitse kiinnittyä taloustieteen ennakko-oletuksiin. Näitä ennakko-oletuksia on esimerkiksi kaikkien tuotannontekijöiden kaupalliset markkinat ja hyvinvoinnin lisääminen talouskasvun välityksellä. Toisaalta sosiologia antaa harvemmin arvoa niille melko kekseliäille taloudellisen toiminnan mallinnuksille, esim. tradeoff on loistava tapa käsitteellistää monia asioita, joiden puitteissa ihmiset tällä hetkellä joutuvat toimimaan siitä huolimatta, mitä mieltä he siitä ovat.
Hyvää keskustelua! Luen jus Deweyn Julkista toimintaa ja sen ongelmia: ”Hedelmällisen sosiaalitutkimuksen ohjaamisessa ja tekemisessä tarvitaan menetelmää, joka lähtee liikkeelle havaittavissa olevien tekojen ja niiden seurausten keskinäisten suhteiden pohjalta.”
Mutta ihmisethän ovat luonnostaan lyhytnäköisiä ja tätä lyhytnäköisyyttä korostaa vielä mielihalujen vaikutus (Hume)
Rupeaa kuulostamaan siltä, että tieteiden välinen yhteistyö (tässä tapauksessa lähinnä sosiologia ja taloustiede) olisi eräänlaista ”fill in the gaps” –toimintaa, jossa aina sen tieteenalan näkövinkkelistä, joka tunnustaa selitysteorioittensa tai kysymyksenasetelmiensa instituutio- ja historiasidonnaisuuden, antaa sisartieteelleen tehtävän selittää jotain epämääräistä ylijäämää. Aivan kuin maailma rakentuisi selvärajaisista segmenteistä. Eikö osuvampi tehtävä yhteistyölle olisi selvittää se kompleksinen suhdeverkosto, jolla eri tieteenalojen tutkimuskohteet eli yksinkertaistutetusti reaalimaailman osa-alueet verkostoituvat toisiinsa ja vasta sitten tehdä tieteiden välistä työnjakoa?
Toinen pointti, joka jotenkin on jäänyt huomiotta: ehkäpä se, mitä tieteenalaa kuunnellaan politiikassa on riippuvainen laajoista tieteensisäisistä paradigmasuhdanteista.
Itse näkisin tässä tieteiden lähestymisessä/tutkimusyhteistyössä myös vähän vaarallisia piirteitä, eli ”tieteiden lähestymisessä” pitäisin kuitenkin tiukasti arvossa kunkin tieteenalan omia käytäntöjä ja tiedontuottamisen perusteita. On olennaista, että meillä on monenlaista tietoa monenlaisista lähtökohdista, eli ”vaihtoehtoisia todellisuuksia”, eikä kaikkia aivopestä samaan kaavaan. Pirttilän pointti kotikasvatuksesta tuleekin sitten tärkeäksi, eli miten oppisi arvostamaan tai edes hyväksymään sitä, etteivät kaikki ajattele asioista samalla tavoin, ja käymään keskustelua näistä lähtökohdista.
International Council for Science tarkentaa. Kysymys edellisessä yhteistyön problematisoinnin kysymyksessäni loli ähinnä siitä, että tieteiden välinen yhteistyön ei soisi olla transdisiplinaarista, joka merkitsee tieteiden fuusioita, joissa kumpikaan selitysteoria tai niiden kimara ei lopulta muutu, vaan selitää omaa osa-aluettaan ja sitten eri tieteiden selitykset, tulokset tai käsitteellistämisen tavat vain summataan. Kun taas interdisiplinaarisessa yhteistyössä osa-alueet tietyn asteisesti jaetaan yhteisissä analyyseissä uudestaan ja samalla tutkittavan empiirisen maailman osa-alueiden suhteetkin selviintyvät entisestään.
Itse heitin tuon oman kommenttini vähän spontaanisti muun puuhan lomasta, mutta tarkoitin lähinnä, että eri tieteenalojen viisaus keskitettäisiin yhteiskunnan yhteisten ongelmien ja toiminnan seurausten pohtimiseen niin, että eri tieteenalat kävisivät dialogia keskenään. Ja kenties löytäisivät yhdessä ”parhaan” mahdollisen ratkaisun tai ainakin pyrkisivät tarkastelemaan/ ”ennustamaan” mahdollisia tekojen seurauksia, eivätkä eläisi niin lyhytnäköisesti kädestä suuhun.