Theories of alienationwould seem
to have no basis. But, if so, how do
we account for the experience?

Totuus: vieraantuminen. Tästä: Jari Aro, Olli Herranen, Yrjö Kallinen, Heikki Kovalainen ja Lasse Poser. Kuuntele 16.11.2209 klo 22–24. Uusinta saman viikon perjantaina samaan aikaan.

Kuuntele suorana netitse: http://www.uta.fi/media/suora/moreeni/simulcast.html

Osallistu keskusteluun kommentoimalla tätä artikkelia.

Lue pohjille:

 

Vieraantumisesta

– Joel Kaitila

Totuusradio alustaa vieraantumista käsittelevän lähetyksensä seuraavalla ristiriidalla: vieraantumisesta ei voi tai saa puhua vaikka voimmekin kokea jotain sen kaltaista. Vieraantumisteoria ja sen muunnelmat ansaitsevat usein kaiken sen kritiikin, mitä niitä kohtaan esitetään. Mutta että vieraantumisella ei olisi perustoja ja että puhe siitä olisi jotenkin lähtökohtaisesti epäkelpoa?

***

Vieraantuminen on äärimmäisen ladattu ilmiö, käsite ja sana. Mistä tahansa näistä puhuminen edellyttää sen täsmentämistä, mihin vieraantuminen viittaa. Se voi tarkoitaa mitä tahansa yleisestä sosiaalisesta syrjäytymisestä tekniseen teoreettiseen termiin.

Kummasta tahansa ääripäästä liikkeelle lähdettäessä keskeinen viitepiste ovat Karl Marxin Vuoden 1844 taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset. Niissä Marx kehittelee ensisijaisesti teoriaa vieraantuneesta työstä ja vieraantuneesta Ihmisestä ja toissijaisesti teoriaa vieraantuneesta kapitalistisesta yhteiskunnasta. Jäljempi tosin ilmenee vasta abstraktina ituna. Suuri osa vieraantumissanaston ladattuun luonteeseen liittyy Marxin kirjoituksiin ja marxilaiseen kirjoitteluun.

Marxin nuoruudenkirjoituksista on ammentanut erityisesti ns. Frankfurtin koulun kaunosieluinen ”humanistimarxismi”. Epäsuopeasti tulkiten tämä traditio asettaa kriittisen teoriansa subjektiksi ja objektiksi kapitalistisen yhteiskuntamuodon ja luokkasuhteiden sijaan poliittisesta toiminnasta vieraantuneen ja kärsivän Pyhän Yksilön. Tradition harjoittama konservatiivinen kulttuurikritiikki on epäilemättä muotoillut vieraantumisteorian pohjalta vieraantunutta kontemplatiivista yhteiskuntateoriaa ja näin tehnyt suuren karhunpalveluksen sinänsä ilmaisuvoimaiselle ja kehityskelpoiselle Marxin vieraantumisen käsitteelle. Silti on vaikeata ymmärtää, miksi vieraantumisesta puhumista vierastetaan edelleen niin paljon. Tosin eihän kapitalismistakaan haluttu puhua ennen nykyistä talouskriisiä.

Kun ”vieraantumisen” ilmiö irrotetaan irrotetaan Marxin 1844 käsikirjoitusten välittömästä ja eksplisiittisestä filosofisesta kontekstista, vieraantumisessa ei ole mitään mystistä. Eikä myöskään mitään humanististista tai edes moralistista, mikäli näitä halutaan käyttää haukkumasanoina.

Vieraantumisen käsite olisi pikimmiten rehabilitoitava. Tämä olisi tehtävä vailla epäkiinnostavia teoreettisia sitoumuksia humanismi/antihumanismi- kiistaan ja tästä syntyneisiin dogmeihin.

Vieraantumisen ilmiö ja käsitteen teoreettinen ilmaisuvoima on siis irrotettava sekä 1844 käsikirjoitusten välittömästä kontekstista että käsitettä piinaavista konnotaatioista, jotka ovat valitettavan usein vain esteettisiä. Vieraantumisen frankfurtilaiset konnotaatiot eivät sisälly mitenkään olemuksellisesti tai välttämättömästi itse ilmiön tai käsitteen luonteeseen.

***

Vieraantumisen ilmiö ja käsite olisi artikuloitava jatkumoon luokkasuhteiden ja luokkakomposition käsitteen kanssa. Jos luokkaristiriidat ja niiden dynamiikka ovat hieman luurankomaisesti ajatellen kapitalistisen yhteiskunnan syvärakenteeseen liittyviä ilmiöitä, niin vieraantumisen ilmiö näyttäytyy luokkaristiriitojen ja poliittisen vastakkainasettelun ”välitettynä” yksilötasoisemapana ilmenemismuotona.

Megafonissa 2/09 käännetyt ja julkaistut Richard Gunnin ”Luokkateesit” yrittävät täsmentää luokkasuhteiden ja yksilösubjektiivisuuden välistä suhdetta. Vähintäänkin ne yrittävät hahmottaa ongelman kenttää ja avata keskustelua tästä aiheesta. Näin luin Gunnin teesejä itse ja tällä oletuksella myös käänsin niitä. http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/2/85-teesejae-luokasta

Vieraantumiskäsitteen, kuten Marxin kapitalismianalyysin muidenkin perustavien käsitteiden, muoto on ristiriita. Lisäksi vieraantumisessa on kyse suhteesta ja prosessista. Oleellista ei ole siis väittää, että ”olemme Todesta Olemuksestamme vieraantuneita” vaan, että kapitalismi tendenssimäisesti vieraannuttaa meitä subjektiivisuudestamme. Vieraantuminen on ilmaisuvoimainen käsite juuri siitä syystä, että se artikuloi ristiriitaista kamppailun suhdetta.

Esimerkiksi prekarisaatiokeskusteluun liittyvää ristiriitaista ”kaksinaisluonnetta” uuden työn sisältämän autonomian ja yhä hienojakoisempien työläisten yhteiskunnallisten kontrollien välillä voi pitää konkreettisena ilmauksena yhteiskuntamuotomme vieraannuttavista käytänteistä. Samoin suhdetta prekariin työläispositioon liittyvien ”subjektiivisten mahdollisuuksien” ja ”objektiivisten välttämättömyyksien” välillä olisi nähdäkseni hyvä jäsentää vieraantumisen ja luokan käsitteiden ”dialektiikan” keinoin. Tai mitä nimeä tästä ristiriitaisesta suhteesta nyt käytetäänkään.

Yleisessä mielessä vieraantuminen on vain toinen nimi ja abstrakti lähtökohta yhteiskunnallisen toimijuutemme monimääritteisyyden ja ristiriitojen käsitteellistämiselle ja analyysille. Käsittääkseni nämä subjektin desentralisaation teemat ovat ”vasemmistolaisessa” ja/tai ”edistyksellisessä” yhteiskuntateoriassa ja filosofiassa hyvinkin kosher. Täsmällisemmin vieraantumisen käsite viittaa ainakin Marxin yhteydessä siihen, minkälaisia ilmenemismuotoja nämä ”kaikkea tähänastista yhteiskuntaelämää” ja subjektiutta määrittäneet ristiriidat nimenomaan kapitalismissa saavat. Tämä on tietenkin kokemuksen ja konkreettisen tutkimuksen selvitettävä, eikä sitä voida ”johtaa” mistään vieraantumisen kategoriasta.

Jos vieraantumisen ilmiö kytketään luokka-analyysiin ja yleiseen ekonomiakritiikin kapitalismiteoriaan, myöskään sen käsitteen ei tarvitse sisältää ylitsepääsemättömiä frankfurtilaisia ja/tai muita toivottomuuden ja voimattomuuden ulottuvuuksia ja ennakko-oletuksia. Vieraantumisen ei tarvitse postuloida laji-ihmisen ja porvarillisen yksilön onnetonta suhdetta.

Olen antanut itseni ymmärtää että joskus kauan sitten tätä juuri kapitalismille ominaista ristiriitaa luokkasuhteiden kokonaisuuden ja yksilön subjektiuden välillä yritettiin edelleen konkretisoida Luonnenaamion kategorian avulla. Ehkä tähänkin teemaan pitäisi jotenkin palata: http://www.rote-ruhr-uni.com/texte/elbe_charaktermaske.pdf

Luokka ei ole ainut ilmiö, johon vieraantuminen tai hyvin laajassa mielessä ymmärrettynä ”subjektiivisuus kapitalismissa” tulisi kytkeä. Sukupuoli kuuluu tähän jatkumoon aivan elimellisesti: sekä suhteessa luokkaan että vieraantumiseen.

***

Entä sitten Marx, hänhän muutti mieltään vieraantumisteorian suhteen tyystin kuten Althusser esittää? Kyllä ja ei. Vaikka sana vieraantuminen ei enää Pääomassa kuljekaan esityksen mukana, sitä ryöstöviljellään vielä Grundrissessa, jossa Pääoman tärkeimmät ajatusmuodot taottiin. Vieraantumisteoria on kyllä läsnä Marxin myöhäistuotannossa, mutta täsmällisemmin artikuloituna. Mitä muuta Marxin käsitykset arvosta/pääomasta yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuutena (ns. kapitalismin substanssina) ja myös yhteiskunnan ”ylitsekäyvänä subjektina”, ”työn subsumptiosta pääomaksi” tuotantoprosessissa tai ”tavaroiden fetissiluonteesta” ovat kuin ekonomiakritiikin myötä tarkentuneita ja itsekriittisiä interventioita nuoruudenkirjoitusten yleiseen vieraantumisteoriaan?

Oikea siirtymä Marxin ajattelussa ei tapahdu humanismista tieteeseen, vaan tieteen kohteen täsmentymisen myötä. Marx siirtyy yleisestä historianfilosofisia jäänteitä sisältävästä sivilisaatiokriittisestä teoriasta kapitalistisen yhteiskuntamuodon teoriaan; laji-yksilöstä ja yhteiskuntamuotojen seuraannosta kapitalistiseen yhteiskuntamuotoon ja yhteiskuntayksilöön. Ekonomiakritiikin implisiittisesti sisältämän vieraantumisteorian kohde ei enää ole 1844 käsikirjoitusten lajinyksilö, Ihminen, vaan kapitalistisen yhteiskuntamuodon ”todelliset suhteet” ja näiden konstituoima sisäisesti ristiriitainen (lue: vieraantunut) porvarillinen yksilö-muoto.

Vieraantumisteoriaa syytellään usein pessimistisyydestä ja toivottomuudesta. En ymmärrä alkuunkaan miksi. Jo kolmas Feuerbach-teesi teki oleellisen täsmennyksen. Vaikka yksilöt ja luokat tuottavatkin kapitalismissa tendenssimäisesti toiminnallaan maailman joka on taipuvainen orjuuttamaan meitä, tämä vieraantumisteorian rationaalinen ydin ei vielä tarkoita sitä tai olemukselisesti väitä, etteivätkö yksilöt ja luokat kykenisi poliittisella toiminnallaan muuttamaan kapitalismin vieraannuttavia luokkavallalle ja riistolle perustuvia yhteiskuntasuhteita. Vieraantumisteoria ei implikoi välttämätöntä tappiota.

Vieraantumista ei pitäisi mystifioida eikä estetisoida. Yritin yllä välttää mystifiointia, mutta otan vielä suuremman riskin estetisoinnin suhteen. Kuten eräs tamperelaistunut Lauritsalan poika kerran tokaisi, vieraantumisen ilmiön peruspiirteitä olisi helppo kuvata vaikkapa sarjakuvan keinoin.

Kuvittele, että ryhdyt intentionaaliseen ja itsetiedostettuun toimintaan eli asetut suhteeseen ympäristösi kanssa. Koska kyse on sosiaalisesta/yhteiskunnallisesta toiminnasta, asetut siis yhteiskunnalliseen suhteeseen toisten ihmisten kanssa ja voit kuvitella tietäväsi edes suunnilleen, mitä jatkossa tapahtuu. Nyt kuitenkin käy niin, että tässä asetelma kääntyy täysin nurin. Vieraantumisessa on kyse siitä, että oma toimintasi jonka implikaatioista kuvittelit olevasi tietoinen ”kiertää korttelin ympäri”, hyökkää yllättäen nurkan takaa ja vetää intentionaalisen teon tekijää turpaan. Ongelma ei ole se, että tekijä olisi yksiselitteisesti ”väärän tietoisuuden” uhri ja kaikki olisi voitu välttää tiedostamalla tilanne paremmin. Ongelma on pikemminkin siinä, jos ilmaus sallitaan, että toiminnan olosuhteet, eli suhteet muihin toimijoihin sekä toiminnan rakenteellisiin puitteisiin muodostavat ”kaltevan tason” kohti kuvattua toiminnan nurinkäännöstä eli teon kääntymistä tekijäänsä vastaan.

Kun tämänkaltainen syyn ja seurauksen, aikeen ja lopputuloksen, toiminnan subjektiivisen ja objektiivisen ”momentin” sekä tiedostetun ja tiedostamattoman momentin välisten suhteiden – eli subjektiivisuuden – perustojen nurinkäännös alkaa esiintyä yhteiskunnissa ennemminkin sääntönä kuin poikkeuksena, voidaan alkaa puhua Marxin tapaan yhteiskuntamuodon perusrakenteiden vieraannuttavuudesta. Kun Marx puhuu ekonomiakritiikissä fetisismistä ”esineiden yhteiskunnallisten suhteiden” sanastoa käyttäen hän tarkoittaa vieraantuneen subjektiivisuuden konstituoimien kapitalismin ”objektiivisten” yhteiskuntarakenteiden toimimista ikään kuin ne olisivat subjekteja.

Kapitalismin ydin on noidankehä, jossa vieraantuva/vieraantunut subjektiivisuus ja subjektiivisen toiminnan edellytyksinä ja substanssina toimivat yhteiskuntasuhteet kääntyvät nurin ja alkavat esiintyä subjekteina; subjektiivinen toiminta ”esineellistyy” vieraannuttaviksi objektiivisiksi yhteiskunnallisiksi rakenteiksi. Koska Marx rakentaa ekonomiakritiikin peruskategoriat tätä skeemaa mukaillen, hänen ei myöskään tarvitse olettaa tai vetää hatusta sen enempää fiktiota atomaarisesta Yksilöstä kuin taivaasta pudonneista Rakenteistakaan teoriansa alkupisteeksi.

Kuten todettua, vieraantumisen ilmiön ja käsitteistön uudelleenarviointi ja tuominen takaisin marxilaisesta teoriasta ammentavaan keskusteluun olisi tärkeää. Nähtäväksi jää vetääkö tämä kommentti tulevaisuudessa kirjoittajaansa nurkan takaa turpaan.